Palveluihimme kuuluu mm.
-ATK laitteiden huolto. Olkoon se sitten pölyjen puhdistus, hidas kone tahi jokin muu ongelma niin ohjelmien kuin laitteidenkin parissa.
-Tarvittaessa apua etänä niin sanotulla etäohjauksella jossa voit olla koneinesi kotona ja me taas liikkeessämme silti tarjoten lähes saman avun kuin paikan päällä. Tämä tosin edellyttää toimivaa netti yhteyttä koneellasi. Maksun voit käydä suorittamassa myöhemmin liikkeessä tai mahdollisesti tilisiirtona Etäavun liitämme palveluihin ensi viikkojen jälkeen.
-Myös kotikäynnit ovat mahdollisia.
-Apua puhelinten ja tablettien kanssa.
-Myös valvonta- ja riistakamera asioissa voinet kääntyä puoleemme.
-Lisäämme ja muokkaamme palveluja sekä käytäntöjä jahka avajais kiireet helpottavat.
Ehkäpä pitää lisätä muutama sana itsestäni tähän loppuun. Minut on voinut tavata aiemmin Harjavallan Kodintekniikka Mattilassa jossa autoin ihmisiä samankaltaisissa ongelmissa jo viime vuoden puolella. Nyt tosin on edessä itsenäistyminen ja oman yrityksen perustaminen. Minulle voi tulla juttelemaan ongelman kuin ongelman tiimoilta. Joskus pienikin ongelma voi hiertää pahasti ja ratkaisu saattaa olla aivan kulman takana.
Tule siis ja tutustu niin ratkaistaan ongelmat yhdessä.
Harjavallan ATK ja Älylaite Apu
Matti Holmi
045 245 6007
KUKOLA.fi
Harjavallankatu 12